FRASER ISLAND

Jätettiin toinen pojista Mackayssa lentokentälle kun hän palasi jo takaisin Melbourneen jatkamaan omia hommiaan ja napattiin tanskalainen tyttö mukaan Bundabergistä. Kävimme kolmisin katsomassa Bundabergin lähellä Mon Reposissa kilpikonnan synnyttämistä. Juu, kyllä, kilpikonnan synnyttämistä.

Mon Reposissa on merikilpikonnien pesimisranta, johon ne öisin käyvät munimassa ja ihmiset sitten huolehtivat että vauvakilpparit pääsee turvallisesti mereen kuoriutumisen jälkeen. Mammat eivät palaa katsomaan, miten jälkeläiset pärjää vaan toivoo parasta ja jatkaa omaa elämäänsä. Merikilpikonnat ovat uhanalaisia nykypäivän merien roskautumisen vuoksi, niiden syödessä vahingossa muovipusseja ja kuolevat suolien mennessä tukkoon. Konnat voi myös tarttua kalastusverkkoihin ja petoja on enemmän. Mon Reposissa on firma,  jossa työskentelevät ihmiset valvovat joka päivä pimeän tultua rannalla, josko kilpikonna saapuisi munimaan. Kilpikonnan saavuttua rannalle ja kaivettua pesä, opas vie turistit katsomaan tätä ihmettä.

Kilpparin alettua munimaan ja noin 15-20 munan jälkeen turistit saa ottaa kuvia, koska kilpikonna ei pysty lopettamaan munimista enää ja lähtemään pois salamavaloista. Itelle tuli oikeasti huono olo tästä, että oli mukana lähes kiduttamassa avutonta kilpikonnaa. Silleen juu kiva, että suojelette kilpikonnia, kannatan, mutta sitte siinä sivussa tehään rahaa tällä tavalla eläimen kustannuksella. No anyhow, parin kuukauden päästä tästä munimisesta turistit saa tulla rannalle katsomaan kun poikaset kuoriutuu ja lähtee mereen. En tiedä, riistetäänkö tässäkin tapahtumassa jotain eläinten oikeuksia, toivottavasti ei.
 

Työntekijät niin otti mittoja ja muita ylös samalla kun kilpikonna muni

Matka jatkui seuraavaksi Hervey Bayn kautta Rainbow Beachille ja sieltä Fraser Islansille. Fraser Island on maailman suurin kokonaan hiekasta muodostunut saari noin puolen tunnin matkan päästä mantereesta. Mie kävin siellä yön yli kestävän reissun ranskalaisen reissukamun kans kun toinen pojista jäi Rainbowiin ja kävi sukellusretken.

Harmittaa kuinka vähän oikeasti otin kuvia, koska bussi jolla mentiin saarelle muistutti enemmän tankkia ku ajoneuvoa jolla kuljetetaan turisteja. Saari siis tosiaan on kokonaan hiekkaa = kaikki tiet on pelkkää hiekkaa, joten tarvitaan pirunmoiset pelit ja vehkeet, että siellä pääsee liikkeelle. Saarelle ei suositella mentävän omatoimisesti, ellei ajoneuvona ole vähintään neliveto land cruiser.
 

Olin niin hämmentyny ku opas oli pysäyttäny porukan tähän ja kaikki katto tuota hiekkaa. Tässä kuvassahan on siis tosiaan Eli creekin pätkä

Ensimmäisenä päivänä käytiin kattomassa Pile Valleyta, Champange poolseja, Indian headia ja Pinnacles coloured sandsia, Maheno shipwreckia ja Eli creekia. Ekana käytiin saaren sisäosassa katsomassa täysin kirkasta jokea, joka kulkee keskellä sademetsää. Käveltiin metsäpolku läpi joen vieressä ja ihmeteltiin ympäristöä. Tämän jälkeen palattiin takaisin rannalle ja lähettiin kohti Champange poolseja.
 

Matkalla Champange poolsille pysähdyttiin katsomaan Coloured sandsia, joka on mäki jossa näkee luonnon muokkaamana monta eri kerrosta eriväristä hiekkaa. Wau.
 

Tuon ruskean veden kuuluis olla kirkkaan sinistä mutta koska kovat aallot niin ei nähty näitä parhaimmillaan

Vihdoin kohteessa Champange poolseilla opas totesi, ettei päästä uimaan, mutta voidaan ottaa toki kuvia. Merenkäynti oli liian kova poreammekokemukselle ja altaat ei samasta syystä ollut niin hienot ku kuvissa, mutta voin ainaki sanoa nähneeni ne. Champange pools on siis luonnon oma poreamme, jossa aallot luovat pore-efektin.
 

Käännyttiin takaisin ja ekana pysähdyttiin kattomaan inkkarin päätä. Indian head on kalliossa oleva kasvojen profiili, jonka voi nähdä ku kiipeää pienen nyppylän päälle. Muodostuma ei itsessään ollut mitenkään kumma, mutta saaren muut maisemat oli – jälleen – upeat.
 

Seuraavana vuorossa oli rannalla hiekkaan jo lähes kokonaan uponnu hylky, joka on ajautunut karille vuonna 1935 ja siitä lähtien maannut rannalla meren armoilla. Totta kai ajan saatossa hylky on uponnut hiekkaan ja meren suolan sekä ilman vaikutuksesta ruostunut melkein olemattomiin. Katseltuamme tätä nähtävyyttä jatkoimme matkaa Eli creekille, jossa päästiin uimaan jokeen, joka kulkee saarelta mereen. Vesi oli jälleen täysin kirkasta ja älyttömän kylmää, joten vilukissana en suostunu kastautumaan joessa. Useimmat muut kävelivät metsään puista kävelyreittiä pitkin parin sadan metrin päähän ja ujuivat virran mukana rannalle.

Tämän suuren seikkailun jälkeen meidät vietiin takaisin hotellille, jossa odotti päivän paras osuus, eli buffaillallinen.
 

75 miles beach

Koska tää postaus on pitkä ku nälkävuosi niin jatkan seuraavasta päivästä toisessa postauksessa, moro!