GREAT OCEAN ROAD

Tein ensimmäisen turistireissun Great Ocean Roadille, joka on siis toisen maailman sodan jälkeen kotiin palanneiden sotilaiden rakentama 243 kilometriä pitkä tie Torquaysta Allandsfordiin.

Opas oli älyttömän mukava ja tiesi kertoa paljon alueesta, asutuksesta, koaloista, tien ja sen suosittujen pysähdyspaikkojen historiasta.

Matkaan lähdin seitsemältä aamulla hostellista, mutta matkan ensimmäinen tunti meni kerätessä muutkin matkustajat minibussimme matkaan. Melbournesta viimein lähdettyämme ensin ajoimme Torquayihin, mistä tie alkaa hienosta portista.

                            Alkumatkasta sää näytti todella ankealta, oli pilvistä ja satoi.

Ensimmäisellä vessataukopaikallamme oli mahdollista ruokkia papukaijoja ja kakaduita, jotka elivät vapaana taukopaikan lähellä. Linnut saattoivat lentää muun muassa pään päälle vain hengailemaan. Paikalla satoi ja tuuli kovasti, tämän takia huivi.

Söimme lounaan majakalla, jonka historiasta opas tiesi kertoa, että aikanaan majakanvartija ja hänen perhe olivat täysin eristyksissä muusta maailmasta majakalla asuessaan. Heille tuotiin kerran vuodessa ruokaa koko vuodeksi ja muuten he elivät itseksensä. Jos majakanvartija halusi ottaa loparit, hänen täytyi laittaa kirje Englantiin kuninkaalle, jossa ehdotti virastaan luopumista. Vuoden päästä hän sai sitten tietää, tuleeko hänelle seuraajaa vai ei. 

Lopulta pääsimme kuuluisille kahdelletoista apostolille, jotka ovat rannalta eroosion myötä erottautuneita valtavia kivenlohkareita. Paikan päällä aurinkokin alkoi paistamaan ja näkymät olivat huikeat.

Nimestään huolimatta apostoleja on vain yhdeksän, joista yksi romahti vuonna 2010. Alkuaan kivet oli nimeltään Pigs, mutta nimi vaihdettiin Twelve Apostles, koska se houkuttaisi enemmän turismia alueelle - ja mikä näköjään toimi todella hyvin.

Australia eroaa kotisuomesta ainakin maan pinnanmuodolta. Melbournessa ei ole korkeita nyppylöitä joiden päältä näkisi kivasti maisemia, vaan suurimmaksi osaksi maa on aakeaalaakeaa. Paluumatkalla ajoimme sisämaan kautta, jossa näki vähän kukkuloita, joilla laidunsi lampaita, lehmiä tai hevosia. Tai kaikkia sekaisin.

Sekä meno- että paluumatkalla näimme vapaana elelevä koaloita !! Kun näin koalat puussa nukkumassa, tunsin ensimmäisen kerran, että ei helkatti, oon oikeasti Australiassa aivan mahtavaa. Oikeanpuoleinen kuva on otettu menomatkalla, kun koalaemo ja poikanen nukkuivat sylikkäin aivan tien yläpuolella olevalla oksalla. Paluumatkalla koalat olivat hereillä ja kiipeilivät ylemmäs. Vasemmanpuoleisessa kuvassa emo on ylempänä ja pieni pallero alaoikealla ihan vieressä on poikanen terveisin puhelimen kameran laatu.

Jos siis koskaan käyt Australiassa niin Great Ocean Road (Y) Kiitos Ollille vinkistä!

PS.Jos jollain on kikka millä saisi bloggerin toimimaan iPadilla niin ettei menetä elämänhaluaan niin vinkkejä otetaan vastaan! Kuvien kanssa joutuu koko ajan tappelemaan koon ja sijainnin puolesta.

1.VIIKON FIILIKSIÄ

Ekan viikon aikana oon lähinnä yrittäny asettua aloilleni ja ymmärtää, että oon oikeasti Australiassa. Melbournen kevät tuntuu ihan meidän kesältä, joten en oikein päässy kiinni ajatukseen, että en muka olis Suomessa. Melbourne on aika eurooppalainen kaupunki kuulemma ja ainaki minusta se on tuntunu ihan Helsingiltä.

Onneksi pikkuhiljaa täällä on alkanu paistaa ja olemaan lämmintä kesää kohti mentäessä, joten fiilikset on muuttunu. Käytiin ekana lämpimänä päivänä pyörimässä Royal Botanic Gardenissa, eilen olin Great Ocean Roadilla ja tänään menen kattomaan pingviinejä Phillip Islandille. Puhelin on alkanu täyttymään kuvista ja aattelin tehä ainakin Great Ocean Roadista oman postauksen, koska se reissu oli aivan käsittämätön. Nähtiin esimerkiksi koaloita luonnollisessa ympäristössä ja uskomattoman hienoja maisemia.

Royal Botanical Garden oli metsä keskellä kaupunkia. Välillä unohti, että ollaan lähes keskellä Melbournea, mutta rakennukset ja nosturit puiden takaa palautti takaisin maan pinnalle. Täällä ekan kerran tuntu siltä, että ei oo Suomessa. 

Puutarhan keskellä oli iso lampi, jossa ui ainaki ankeriaita ja musta joutsen. Tää meinas hyökätä kimppuun, ku yritin ottaa läheltä kuvaa ja sen jälkeen se meni pelottelee piknikillä ollutta porukkaa luultavasti ruuan toivossa.

Melbourne on kuulemma tunnettu graffiteistaan ja sitä pidetään taiteena.

Ei saatu selvyyttä, onko graffitien teko laitonta, ilmeisesti kyllä, muttei saa rangaistusta (?)

Jos ikinä tulet käymään Melbournessa, suuntaa St Kildan rannalle auringon laskiessa. Pitkän laiturin päässä on kivikko, jossa elää jonkin sortin pingviinejä luonnovaraisina. Illalla paikalle tulee oppaita punaisten taskulamppujen kanssa näyttämään esille tulleita pingviinejä. Nää oli rauhallisia tapauksia verrattuna joutseneen.

Eka viikko on kaiken kaikkiaan ollu ehkä vähän sekava, en oo sisäistänyt nykyistä olinpaikkaani kunnolla, koko ajan on joutunut sosiaaalisoitumaan uusia ihmisiä tavatessa joka suunnasta ja suurkaupungin vilinään täyty opetella.

KÄSITTÄMÄTÖNTÄ

Täällä sitä nyt ollaan.

En pysty vieläkään tajuamaan, että oon Australiassa, paikassa josta oon haaveillu ikuisuuden. Asiaan vaikuttanee se, että viimeisen kahden - tai kolmen, ajantaju hämärtyy aikavyöhykkeiden yli matkustaessa pahemmin ku kolmivuorotyössä ikinä - vuorokauen aikana oon saanu nukuttua huonosti enintään seittemän tuntia. Vaikuttanee myös se etten pysty käsittämään, että tuun olemaan täällä seuraavat kuus kuukautta. Se on TODELLA pitkä aika, jos ei ole ollu koskaan aiemmin ulkomailla kahta viikkoa pidempään. Tää reissu ei kaiken lisäksi tavallaan ole edes loma, vaan tuun tekemään myös töitä ja oikeasti asumaan täällä. Hankala selittää ja ymmärtää.

Saavuin siis tosiaan Melbourneen paikallista aikaa 6.00 keskiviikkoaamuna eli kymmeneltä Suomen aikaa tiistaina. Sekin on outoa ja hankala käsittää. Täällä on samanlainen keli ku Rovaniemellä kesällä -  aurinko paistaa ihan ok, mutta silti on vaan +13 astetta. Asustan nyt ensimmäiset neljä yötä Basessa, 7-8 km päästä keskustasta St Kilda nimisessä kaupunginosassa. Henkilökunta on älyttömän mukavaa ja vieraanvarasta, kuten kyllä kaikki muutki aussit tähän mennessä. Tästä hyvä esimerkki, että pööpöilin kentällä italialaisen vierustoverini kanssa ja mietittiin miten päästä keskustaan. Saman tien tuli kaksi eri henkilöä kysymään tarvittaisko me apua. Suomessa samassa tilanteessa kaikki kiirehtii äkkiä ohi ja toivoo, ettei tuommoset eksyksissä olijat vaan tule kyselemään mitään. Eli ensivaikutelma paikallisista 6/5 suosittelen.

Kerkesin käydä mutkan kylillä pyörimässä, kun huone ei ollu vielä valmis ja en tajunnu ottaa vielä kuvia muualta ku rannalta. Ehkä myöhemmin.

           

           

                              Heippa Suomi!

           

Matkalla Lontooseen, itärannikolla oli iha jäätäviä isolla alueella olevia tuulipuistoja, luulin ensin että joku on pystyttäny mereen ristejä. 

En keksi ja jaksa kirjottaa enempiä, palathaan! 

PELOTTAAKO?

Multa on kysytty siitä asti ku otin ekan kerran Kilroyhin yhteyttä ja aloin suunnitella tosissaan tätä reissua ja kerrottuani noin kaikille tästä, että eikö mulla pelota. Vastaus on kyllä ja ei.

Miksi pelottaa tai ei pelota? No ehkä siksi, että lähen reissuun YKSIN. Matkustan toiselle puolelle maapalloa täysin vieraaseen kulttuuriin josta en oikeataan tiedä hirveästi YKSIN.  Mulla ei oo siellä ainuttakaan kaveria valmiina oottamassa lentokentällä ja kertomassa, että miten pääsen paikka X ja Y. Joudun tekemään kaiken alussa yksin. Mutta ei se oikeastaan pelota. Asioita pittää osata tehä yksinkin. Sitä täytyy opetella. Tykkään olla yksin, viihdyn omassa seurassani kotona ja olen enemmän introvertti. Pidän myös ihmisten seurasta, tykkään olla kavereiden  ja avokin kans, emmie sitä sano. En vaan ole edes kysynyt ketään kaveria mukaan reissuun, koska tiedän ettei kellään elämäntilanne sitä salli. Mulla on nyt sellanen tilanne elämässä, että on oikeastaan viimeinen mahdollisuus tehdä näin pitkä reissu. Ei ole vielä koulua, joka vaatii kaiken ajan ja motivaation, ei lapsia, kissoja, koiria, mitään mistä olisi vastuussa ja rahatilanne on hyvä. Olen puoli vuotta reissussa ja sitten nään kaikki kaverit ja sukulaiset taas. Lisäksi menen Australiassa töihin ja ainakin Suomen työpaikoissa olen työkavereiden kaveri myös siviilissä joten-> saan kamuja ja en ole enää yksin siellä. Australiaan matkustaa niin paljon porukkaa töihin, että löydän varmasti samantyylistä porukkaa kuin itse olen. Tai jos en löydä, niin tutustun uudenlaisiin ihmisiin ja maailmankuvani ja mieleni ainaki avartuvat.

Jännittääkö? Ei ainakaan just nyt. Välillä tulee tilanteita jossa todellisuus, että reissuun on enää 28 päivää ja olen OIKEASTI MENOSSA SINNE MINNE OLEN HALUNNUT MONTA VUOTTA, iskee tajuntaan. Silloin mietin, että olen aivan hullu ja mihin oon itteni pistänyt. Mutta tähänki pätee sama (ja paras) ajatus, mikä pätee myös kysymykseen milloin on valmis seksiin: Silloin kun haluttaa enemmän kuin pelottaa - tai jännittää. Haluan reissuun, haluan päästä Australiaan ja nähdä kengurut ja Ulurun ja koalat ja kaikki. Olen halunnut reissuun palavasti jo pari vuotta. Halu menee sen pelon ja jännityksen ohi. Todennäköisesti alan jännittää vasta, kun kone nousee Helsinki-Vantaalta kohti ensimmäistä etappia.

Se pelottaa, että tulenko raiskatuksi, tapetuksi ja/tai ryöstetyksi. Moni tuttu, kaveri ja sukulainen on käynyt vaikka ja missä ja heille ei ainakaan ole käynyt mitään, joten en usko että mullekaan käy. Muistaa pitää järjen matkassa ja luottaa intuitioon epäilyttävistä ihmisistä tai tilanteista.

Miksi en kaiken kaikkiaan lähtisi reissuun? Koska yolo, me eletään vaan kerran ja vanhana muistelee mieluummin asioita joita teki kuin asioita joita ei tullu tehtyä. Tätä elämää eletään itteä varten, joten miksi en tekisi asioita joita haluan?

TÄÄLTÄ MIE TUUN(KO?)

Heippa!

Vaikka tätä postausta ei vielä kukaan näekään niin kirjottelen silti. Laitoin sähköpostia Kilroylle about toukokuun tienoilla ja sain vastaukseksi kaikennäköstä tietoa Australiaan work and holiday-viisumilla lähdöstä. Ensinnäkin tulee maksaa 370 euron arvoinen viisumi. Huhheijaa, vaikka oon käyny töissä melkein puolitoista vuotta niin silti ei ollu aivan takataskusta heittää tommosta summaa. Oottelin siis kesäloman ja lomarahojen tuloa, jolloin saan viisumin maksettua.

Heinäkuun lopussa alkoikin sitten isot pyörät pyörimään ja mulle lähetettiin Australian hallitukselta nivaska lappuja (okei, kolme sivua) täytettäväksi. Niihin sitten ruksittiin että onko ollu tuberkuloosia, olenko ollut mukana ihmiskaupassa jnejne perushommia.

Tänään tuli sähköpostia, että tulehan kuule Helsinkiin lääkärintarkastukseen. Eikä siinä vielä kaikki, tää lääkärisetä on paikalla VAIN tiistaisin (!?). Lähetäämpä täältä napapiiriltä sinne sitte ihan vaan lääkärintarkastukseen. Onnekseni sukulaisia ja kamuja asuu pääkaupunkiseudulla niin sain yöpaikan sovittua heti ja lentoliput varattua tätä - toivottavasti todella tärkeää - tarkastusta varten.

Nyt ootellaan kuukausi sitten, että saan käytyä lääkärillä ja toivottavasti sen jälkeen saadaan varattua liput ja pääsen lähtemään sillon kun oon suunnitellutki.

Mutta sen kun uidaan virran mukana ja katotaan, että mitä tästä tullee!