Multa on kysytty siitä asti ku otin ekan kerran Kilroyhin yhteyttä ja aloin suunnitella tosissaan tätä reissua ja kerrottuani noin kaikille tästä, että eikö mulla pelota. Vastaus on kyllä ja ei.
Miksi pelottaa tai ei pelota? No ehkä siksi, että lähen reissuun YKSIN. Matkustan toiselle puolelle maapalloa täysin vieraaseen kulttuuriin josta en oikeataan tiedä hirveästi YKSIN. Mulla ei oo siellä ainuttakaan kaveria valmiina oottamassa lentokentällä ja kertomassa, että miten pääsen paikka X ja Y. Joudun tekemään kaiken alussa yksin. Mutta ei se oikeastaan pelota. Asioita pittää osata tehä yksinkin. Sitä täytyy opetella. Tykkään olla yksin, viihdyn omassa seurassani kotona ja olen enemmän introvertti. Pidän myös ihmisten seurasta, tykkään olla kavereiden ja avokin kans, emmie sitä sano. En vaan ole edes kysynyt ketään kaveria mukaan reissuun, koska tiedän ettei kellään elämäntilanne sitä salli. Mulla on nyt sellanen tilanne elämässä, että on oikeastaan viimeinen mahdollisuus tehdä näin pitkä reissu. Ei ole vielä koulua, joka vaatii kaiken ajan ja motivaation, ei lapsia, kissoja, koiria, mitään mistä olisi vastuussa ja rahatilanne on hyvä. Olen puoli vuotta reissussa ja sitten nään kaikki kaverit ja sukulaiset taas. Lisäksi menen Australiassa töihin ja ainakin Suomen työpaikoissa olen työkavereiden kaveri myös siviilissä joten-> saan kamuja ja en ole enää yksin siellä. Australiaan matkustaa niin paljon porukkaa töihin, että löydän varmasti samantyylistä porukkaa kuin itse olen. Tai jos en löydä, niin tutustun uudenlaisiin ihmisiin ja maailmankuvani ja mieleni ainaki avartuvat.
Jännittääkö? Ei ainakaan just nyt. Välillä tulee tilanteita jossa todellisuus, että reissuun on enää 28 päivää ja olen OIKEASTI MENOSSA SINNE MINNE OLEN HALUNNUT MONTA VUOTTA, iskee tajuntaan. Silloin mietin, että olen aivan hullu ja mihin oon itteni pistänyt. Mutta tähänki pätee sama (ja paras) ajatus, mikä pätee myös kysymykseen milloin on valmis seksiin: Silloin kun haluttaa enemmän kuin pelottaa - tai jännittää. Haluan reissuun, haluan päästä Australiaan ja nähdä kengurut ja Ulurun ja koalat ja kaikki. Olen halunnut reissuun palavasti jo pari vuotta. Halu menee sen pelon ja jännityksen ohi. Todennäköisesti alan jännittää vasta, kun kone nousee Helsinki-Vantaalta kohti ensimmäistä etappia.
Se pelottaa, että tulenko raiskatuksi, tapetuksi ja/tai ryöstetyksi. Moni tuttu, kaveri ja sukulainen on käynyt vaikka ja missä ja heille ei ainakaan ole käynyt mitään, joten en usko että mullekaan käy. Muistaa pitää järjen matkassa ja luottaa intuitioon epäilyttävistä ihmisistä tai tilanteista.
Miksi en kaiken kaikkiaan lähtisi reissuun? Koska yolo, me eletään vaan kerran ja vanhana muistelee mieluummin asioita joita teki kuin asioita joita ei tullu tehtyä. Tätä elämää eletään itteä varten, joten miksi en tekisi asioita joita haluan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti